Tieni islamiin

Olen 30-vuotias suomalainen mies. Löysin islamin 18-vuotiaana. En koskaan ollut uskonnollinen tai mitenkään hengellinen muutenkaan. Minkäänlaista totuuden etsintää en myöskään koskaan aloittanut, enkä ollut aikeissa aloittaa. Elin hyvin rikkinäisessä perheessä, jossa asiat olivat todella huonosti ja ne harvat tuttavuudet kodin ulkopuolella joita minulla oli, olivat minulle tärkeitä. Eräs näistä tuttavuuksista oli eräs somalialainen henkilö, joka ei itse näin jälkeenpäin katsottuna ollut kovinkaan uskonnollinen. Olennaista oli kuitenkin se, että suomalaisen teini–ikäisen pojan standardeissa kyseinen henkilö oli varsin hurskas ja hyvä ihminen. Tunsin hänet melko kauan ja olin vaikuttunut hänen lempeydestään ja hänestä oli tullut tärkeä henkilö elämässäni. Eräänä päivänä hän kertoi kuin ohimennen olevansa muslimi.

En tiennyt eroa muslimin ja somalin välillä; perusjuntillehan sanat kuulostavat melkein samanlaisilta. Ajan saatossa kyseiset sanat ja niiden merkitys tulivat kuitenkin enemmän ja enemmän esiin ja lopulta kun asiat kotona kehkeytyivät todella vaikeiksi, aloin ajatella uskontoa elämässäni syvemmin. Henkilökohtainen tapani esittää kysymys on usein esittää väite tai jopa syytös. Tämä ei ole ehkä kaikkein paras tapa keskustella, mutta ystäväni vastasi silti kärsivällisesti, eikä suuttunut kertaakaan. Olin tästä hyvin vaikuttunut, koska yleensä tällainen tapa ottaa asioista selvää ei luonnollisesti johda minkäänlaisiin todellisiin vastauksiin. Keskusteltuamme enemmän, pyysin ystävääni tuomaan minulle luettavaa islamista. Hän teki näin. Pieniä kirjasia selailtuani olin todella mielissäni ja arvostin kovasti kaikkea lukemaani. Islaminusko kokosi eteeni kaiken sisimmissäni oikeaksi tuntemani asiat selkeäksi kokonaisuudeksi, aina uskonopista lakiin. Oma elämäni, kuten todellisuudessa lähes kaikkien muidenkin karjan lailla elävien, oli pelkkää kaaosta vailla minkäänlaista järkeä ja järjestystä. Tunsin olevani kuin puupala, joka ajelehtii keskellä merta. Lukemani teksti oli tuomassa minua vihdoin rantaan.

Luin, että Koraani on Jumalan viimeinen viesti ihmiskunnalle, joka kumoaa Raamatun. Luin tiivistelmiä Koraanin viestistä ja sisimmissäni heräsi vahva halu lukea tämä pyhä kirja. Katsoin ylös ja rukoilin Jumalaa antamaan minulle tilaisuuden tehdä näin. Olin vakuuttunut islamista ja päätin tehdä uskontunnustuksen. En tiennyt prosessista mitään ja pelkäsin joutuvani tulikokeeseen, jota varten pitää päntätä uskonkappaleita. Näin ei kuitenkaan ollut ja opin islamin olevan hyvin käytännönläheinen ja ihmisystävällinen tapa elää. Tämä uskonto opetti täydelliseen nöyryyteen Jumalan edessä, kukaan ei ollut toista parempi eikä ovia onneen suljettu keneltäkään.

Astuessani moskeijaan koko elämäni muuttui. Aina tähän päivään saakka muistan tuoksun, joka kyseisessä moskeijassa sinä päivänä oli, ja vaikka olen matkustanut ympäri islamilaisen maailman ja ollut muslimi jo 12 vuotta, olen haistanut tämän tuoksun vain kaksi kertaa koko tänä aikana. Kuulostaa enemmän tai vähemmän oudolta, mutta hengellisesti kokemus oli mullistava ja tarkoitus on ilmaista sitä, kuinka pysyvästi tämä päivä jäi mieleeni. Kun ihmiset nousivat rukoilemaan, rukoilin heidän kanssaan. En tiedä enkä muista mitään niin uskomatonta tunnetta kuin kumartaminen ja otsan laskeminen maahan kaikkeuden Luojan edessä. Tuntui kuin olisin vihdoin kotona – siellä, missä olin syntynyt ja paikassa, jonne todella kuuluin. En halunnut nousta ylös.

Sen jälkeen istuin imaamin kanssa moskeijan kirjastossa. Hän kertoi minulle Jumalasta ja siitä, mitä Jumala meiltä tahtoi. Olin jo vakuuttunut tästä, joten hänen pyynnöstään tartuin hänen käteensä ja lausuin uskontunnustuksen sanat hänen perässään. Olin äärimmäisen vaikuttunut siitä, miten imaami kohteli minua. Hän vei minut kotiinsa, jossa tapasin hänen perheensä. Olin asunut Suomessa 18 vuotta, mutta se mitä todistin tämän ulkomaalaisen perheen seinien sisällä oli jotain, mitä en ollut edes tiennyt olevan olemassa. Näin perheen, jossa jokainen rakasti toista. Näin perheen, joka oli aidosti onnellinen, rukoili, puhui Jumalasta ja oli valmis jakamaan tätä onnellisuutta kelle tahansa, joka sitä vain halusi. Tämä ei ollut mitään teeskenneltyä muovihymymeininkiä tai väkinäistä uskonmyyntiä, vaan jotain aivan muuta. Opin tältä perheeltä paljon islamista ja elämästä yleensäkin ja opin yhä edelleen tähän päivään saakka.

Islamiin paluuni oli siis sekä hyvin hengellinen että järjellinen kokemus ja vakaumukseni on vain lisääntynyt vuosien saatossa opiskeltuani arabiaa ja islaminuskoa systemaattisemmin eri puolella islamilaista maailmaa. Islam ei ole hörhöjen uskonto, johon vain hengellisessä maailmassa haahuilevat eksyvät. Se on hyvin järkeenkäypä uskonto, joka vetoaa sekä tavalliseen maallikkoon että tavanomaista tieteellisempään ihmiseen. Islamin hengellinen puoli kuitenkin on ilmiselvästi jotain, mitä jokainen tässä yhteiskunnassa totuutta etsivä tahtoo saada ja jotain, joka vaikuttaa ihmisen sydämeen todella vahvasti – ja näin pitääkin olla, jos sana on todella Jumalalta, joka loi ihmiselle sydämen. Sanotaan, että ihmiset yrittävät paikata maallisen elämänsä puutteita epätoivoisesti Jumalalla, mutta minä sanon, että ihmiset yrittävät todellisuudessa paikata Jumalan puutettaan maallisella elämällään.

Rashid