Uusi elämä

Synnyin isoon perheeseen. Meitä oli kahdeksan sisarusta itseni mukaan lukien.
Perheemme ei ollut mitenkään uskonnollinen, mutta kuuluimme kuitenkin luterilaiseen kirkkoon. Kävimme laulamassa ja kuuntelemassa joululauluja kirkossa. Muuten uskonto ei näkynyt elämässämme. Kävin rippikoulun, josta muistan vain kuinka tyhjänpäiväiseltä olo tuntui, kun tilaisuus oli ohi.

Elämäni kulki eteenpäin hyvin vaiherikkaasti. Tutustuin eri uskontoihin.
Kävin mm. vanhoillislestadiolaisten seuroissa, joissa aina käytyäni minua alkoi ahdistaa todella paljon.  Mietin jo silloin, että miksi näin, miksi oloni on tällainen? Mitä kolminaisuusoppi tarkoittaa? Kävin ravintoloissa, mutta en juonut koskaan runsaasti. Minun tuli hyvin nopeasti tarve lähteä ravintoloista ulos ja ulospäästyäni en voinut enää palata sisälle. Ystäväni olivat kovin ihmeissään käyttäytymisestäni. Lopulta lopetin ravintoloissa käymisen. Aika kulki eteenpäin, kunnes elämässäni tapahtui suuri muutos.

Tapasin eräänä päivänä lasten leikkipaikassa musliminaisen. Aloimme jutella niitä näitä. Puhuimme aina kun näimme, pikku hiljaa myös uskonnosta. Olin kovin negatiivinen islamin suhteen, kiitos median. Tämä hieno nainen sai minut muuttamaan käsityksiäni, miettimään syvällisemmin elämän tarkoitusta ja todellakin pohtimaan eri asioita. Hän antoi hyviä faktoja, joita tarvitsin uskoakseni mitä hän puhui. Pikku hiljaa aloin nähdä islamin kauneuden, tämän naisen rauhallisuuden ja luottamuksen Jumalaan. Olin myös vaikuttunut siitä miten hänen miehensä kunnioitti, arvosti ja kohteli häntä.

Aloin itsekin ottaa islamista enemmän selvää, sillä olin todella tiedonjanoinen. Tämä musliminainen antoi minulle paljon, hän näytti minulle tien totuuteen. Lopulta lausuin hänelle uskontunnustuksen:

”Ashadu an lâ ilâha illa Allah wa ashadu anna Muhammadan rasûl Allah!
Todistan ettei ole muuta palvomisen arvoista Jumalaa kuin Allah, ja todistan että Muhammad on Allahin lähettiläs.

Siitä alkoi uusi elämä. Tunsin kuinka uusi sivu oli käännetty elämässäni.
Sisältäni olo oli puhdas, rauhallinen sekä onnellinen. Hyviä asioita alkoi pikkuhiljaa tapahtua, sain vastauksia kysymyksiini. Koin että minua autetaan ja kuullaan. Seurasin muslimiystävääni hänen johtaessa rukousta. Hän opetti paljon, antoi vaikeinakin hetkinä turvaa. Opiskelin ja otin paljon selvää islamista. Olen nyt kymmenen vuotta ollut muslimi ja erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut johdatuksen oikealle tielle.

- Haltsu