Polkuni totuuden luo

Pienenä vauvana minut kastettiin evankelisluterilaiseen kristinuskoon. Lapsuudessani kävimme perheen kanssa harvoin kirkossa; jouluina, hautajaisissa ja häissä. Siinä se sitten olikin. Kukaan perheenjäseneni tai sukulaiseni ei koskaan opettanut minulle mitään uskontoon liittyvää, emme koskaan puhuneet syvällisesti Jumalasta tai elämän tarkoituksesta. Joskus pienenä rukoilimme äidin kanssa iltarukouksia yhdessä. Siitä sai turvallisuuden tunnetta, että joku kuuntelee ja auttaa. Olen kyllä aina uskonut Jumalaan jollain tasolla, en vain silloin ajatellut sitä tarkemmin. Sitä vain ajatteli kuuluvansa kristinuskoon sen takia että on suomalainen, sen vain kuuluu mennä automaattisesti niin.

Olen ollut itse melko ”kiltti” nuori. Totta kai sitä on tullut tehtyä hölmöyksiä, lintsattua koulusta, valehdeltua vanhemmille siitä missä on ja kenen kanssa sekä tultua kotiin liian myöhään aikaan. Mutta en koskaan maistanutkaan alkoholia, huumeita tai tupakkaa, ja siitä olen erittäin iloinen ja ylpeä, kiitokset siitäkin Jumalalle. Minulla on ollut ala-aste ajoilta asti muslimikavereita. Yläasteella en paljoa muiden kanssa hengaillutkaan kun somalialaisten ja muiden ulkomaalaisten. Somalialaiset ystäväni kutsuivat minua usein kylään, tutustuin heidän perheisiinsä ja niin myös heidän uskontoonsa. Pelkäsin että heidän vanhempansa eivät halua minua kylään sen takia, etten pukeudu yhtä peittävästi ja että olen heidän mielestään epäuskova. Onneksi he olivat todella ystävällisiä, tarjosivat aina ruokaa ja kyselivät kuulumisia.

Kävin rippikoulun, jossa olin itse asiassa vain kavereiden takia, en uskonnon. Siellä aloin kuitenkin pohtimaan elämämme tarkoitusta ja sitä, että miten Jeesus muka voisi olla Jumalan poika. Se myös hämmensi, koska pappi kutsui välillä Jeesusta herraksi ja sanoi että ” rukoilkaamme Jeesusta”. Mietin että onko Jeesus nyt sitten Jumalan poika vai Jumala? Ja jos Jeesus on myös Jumala, niin onko sitten kaksi Jumalaa? Pappi puhui myös pyhästä hengestä ja pyhästä kolminaisuudesta, joka kuulosti epäilyttävältä.

Rippikoulun jälkeen aloin tosissani miettiä asioita tarkemmin. Minullahan oli paljon muslimiystäviä, joten tiesin jotain islamista ja aloin miettiä, että olisiko se oikea vaihtoehto minulle. Tutustuin ystävän kautta suomalaiseen tyttöön, joka oli palannut islamiin. Pyysin, että tapaisimme jossain rauhassa ja keskustelisimme islamin uskonnosta. Ennen tapaamista kirjoitin paperille muistiin kaikki kysymykset, joita mieleeni tuli. Tapaaminen oli erittäin antoisa, jonka jälkeen minulla oli ihanan rauhaisa olo. Kun pääsin kotiin, avasin netin ja aloin tutkia sieltä lisää tietoa islamiin liittyen. Siitä lähtien tutkin ja opin joka päivä uusia asioita islamista. Se alkoi tosissaan tuntua sydämessäni oikealta uskonnolta. Kerroin muslimiystävilleni, että haluaisin kääntyä muslimiksi. He olivat kaikki niin iloisia puolestani ja kyselivät vain, että milloin lausun shahâdan (uskontunnustuksen). Minua jotenkin vielä jännitti ja vähän arvelutti, että mitä mieltä vanhempani ja sukulaiseni olisivat. Myös huivin käytön aloitus jännitti. Ajattelin että ei minulla ole mikään kiire; lausun shahâdan sitten kun olen siihen täysin valmis.

Eräänä päivänä hyvä ystäväni, somalityttö, näki äitinsä kanssa minut pihalla. Hän moikkasi minua ja sanoi samalla äidilleen, että tuo haluaa tulla muslimiksi. Hänen äitinsä oli aivan innoissaan ja kysyi, että haluanko tulla heti heille tekemään sen. Minua alkoi taas kerran jännittää, koska se tuntui niin isolta elämänmuutokselta, joka tapahtuisi yhtäkkiä niin nopeasti tuosta noin vain, ja sitten olisinkin jo muslimi. Ystäväni äiti näki epävarmuuteni ja sanoi: ”ei hätää, tule huomenna meille koulun jälkeen, niin valmistelen kaiken valmiiksi”. Vastasin myöntävästi ja mietin, että mitä ihmeen valmisteluja hän tarkoitti. Olin kuullut joltain, että uskontunnustus täytyisi mennä moskeijaan tekemään, mutta ystäväni äiti sanoi että sen voi tehdä kotonakin.

No seuraavana päivänä sitten valmistauduin siihen. Ystäväni soitti ja kertoi, että minun täytyisi käydä suihkussa peseytymässä ennen heille tuloa. Muistan kysyneeni, että saanko laittaa suihkun jälkeen deodoranttia kainaloihin. Enhän minä voinut tietää, että minkälaista puhdistautumista hän tarkoitti. Sitten lähdin heidän luokseen. Tunteeni olivat sekalaisia, jännitystä ja iloa. Siellä oli hänen äitinsä sekä joku hyvin vanha rouva, joka oli kuulemma vähän kuin ” naispuolinen sheikh”, jos niin voi sanoa. Sitten ystäväni äiti ja tämä rouva kyselivät minulta joitain kysymyksiä ja pyysivät sitten toistamaan perässä uskontunnustuksen. Muistan hetken sen jälkeen, kun kyyneleet tulivat silmiini ja oloni oli niin kevyt. He sanoivat, että jos kuolen nyt, niin pääsen suoraan paratiisiin. Se tuntui sanoinkuvailemattoman ihanalta. Tämän jälkeen kaikki ystäväni onnittelivat minua ja antoivat lahjoja, mm. huiveja, hameita ja rukousmattoja. Siitä alkoi uusi elämäni muslimina, aloin rukoilla ja opettelin heti muutaman Koraanin suuran arabiaksi, joita voisin lukea rukouksissa.

Nyt olen ollut kaksi ja puoli vuotta muslimi. Voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan elämässäni ollut yhtä onnellinen kuin nyt muslimina. Suosittelen ihan jokaista luopumaan ennakkoluuloistaan ja tutkimaan islamin uskontoa syvemmältä kuin vain median kautta, vaikka lukemalla suomen kielelle käännettyä Koraania tai tutustumalla rohkeasti muslimeihin.

Kiitokset kaikesta Jumalalle, Armeliaalle Armahtajalle.

Sydämen pohjasta Jumalan johdatusta toivoen,

- Totuuden löytänyt