Kerronpa teille jotain nuoruudestani, Luojani parempaa mieltymystä tavoitellen. Äiti opetti minut jo hyvin nuorella iällä rukoilemaan, joten opin häneltä pohjan uskonnolleni, enkä koskaan onneksi pyytänyt rukouksissani muilta kuin Jumalalta. Isäni eivätkä monet muutkaan perheenjäseneni puhuneet koskaan Jumalasta, joten en saanut oikeastaan minkäänlaista uskonnollista ajatustenvaihtoa aikaiseksi perheeni keskellä. Ehdin kuitenkin jo pikkupoikana tuumimaan asioita ja kyseenalaistamaan kristinuskon totuudenmukaisuuden. Jo tuohon aikaan olin ylivilkas persoona, joka halusi aina olla mukana kaikessa ja vasta epäonnistuttuani myönsin olevani väärässä. Palasin islamiin vasta reilut neljä vuotta sitten, ollessani 28-vuotias ja ajelehdittuani ensin läpi elämäni tapakristittynä ja löydettyäni itseni yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten ongelmien saartamana. Aloin lopulta jopa käymään sunnuntaisin kirkossa saamatta kuitenkaan sieltä minkäänlaisia vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Koska olin pienestä pojasta saakka tykännyt pohtia elämän tarkoitusta ja eri vaihtoehtoja lopullisena määränpäänämme sekä hyvien ja pahojen tekojen seuraamuksien eroja, päätin lopulta voittaa ennakkoluuloni ja ottaa selvää islaminuskosta ja vasta tämän jälkeen aloin edes hieman rauhoittua.

Jumalan armosta eräs ystäväni oli hetkeä aikaisemmin palannut islamiin ja aina tavatessamme hänellä tuntui olevan kiire rukouksiin. Ensimmäinen kosketukseni islamiin tuli hänen kauttaan, kun uteliaisuudessani kysyin häneltä, että onko rukousajoilla noin paljon merkitystä. Olihan niillä, ja kyseltyäni häneltä olennaisimmista asioista islamissa, päätin vihdoin ottaa Koraanin kauniiseen käteeni ja lukea sen läpi. Kun viimein sain sen luettua, ei ollut enää epäilystäkään siitä, etteikö islam olisi juuri se oikea uskonto ja ainoa varteenotettava vaihtoehto. Aloin siis valmistautua uskontunnustukseen henkisesti.

Ymmärsin lopulta selkeästi sen, ettei meitä siis ollut luonut kukaan muu kuin se sama Jumala, johon olin jo pienestä saakka uskonut. Sisäistin sen, että ei ole edes teoriassa mahdollista, että jumalia olisi useampia ja ettei Hän viisaudessaan ollut luonut meitä kuin palvomaan itseään. Muutamaa viikkoa myöhemmin, kun minulle vihdoinkin selvisivät nämä asiat, koin itseni ainakin henkisesti lähes valmiiksi. Päätin ottaa seuraavan askeleen ja tunnustaa Yhden ja Ainoan palvomisen arvoisen Jumalan, joka on luonut meidät armostaan ja antanut ihmiselle elämän häntä koetellakseen. Tätä päätöstä en ole katunut koskaan, edes vaikeimpien koettelemusteni keskellä.
En sitten sekuntiakaan!

Tunnustettuani Luojani julkisesti, tunne oli kerta kaikkiaan sanoinkuvaamaton. Askel keveni välittömästi ja silmäni avautuivat totuudelle. Aloin pikku hiljaa ymmärtää asioita enemmän, joskaan en vielä tuolloin ymmärtänyt kovinkaan paljon aikaisempaa enempää, ja vaikka muutos oli pieni, se tuntui järjettömän isolta. Myöhemmin olen huomannut, ettei islamista kai koskaan voi tietää tarpeeksi, ja mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä enemmän islam antaa vastauksen kaikkeen siihen, mikä on ollut aikaisemmin epäselvää.

Sain moskeijasta suomenkieliset rukousohjeet, joten aloitin rukoilemisen aluksi suomen kielellä viidesti päivässä. Vasta lähes vuotta myöhemmin otin asiakseni opetella suorittamaan rukoukseni arabian kielellä, ja oikeastaan vasta tämän jälkeen olin varma, että rukouksiini vastattiin ja vieläpä lähes reaaliajassa. Nyt neljän vuoden jälkeen voin helposti todeta, että nämä vuodet ovat selvästi olleet elämäni parasta aikaa. Suosittelen koko sydämestäni islaminuskoa jokaiselle, joka löytää sydämestään edes atomin verran uskoa.

- Allahin orja