Kasvoin perheessä, jossa uskontoa pidettiin lähinnä aikansa eläneenä huuhaana. Ajattelin jo 7-vuotiaana, että kristinusko pelastusoppeineen on väärässä. Lapsena toivoin silti, että vanhempani päästäisivät jehovan todistajat joskus sisään ja koulussa tarinat kadehditusta Joosefista ja petollisesta Juudaksesta kiinnostivat enemmän kuin yhteenlaskuoppi. Teini-iässä minusta tuli hieman uskonnonvastainenkin ateisti.

Nelisen vuotta sitten huomasin törmääväni yhä useammin sanaan "muslimi" samassa lauseessa "terroristin" tai muun kamalan termin kanssa. Ajattelin, että eivät nämä kaikki väitteet ja ennakkoluulot voi olla totta. Mutta mikä ihme islam tosiasiassa on? Minussa on myös tataariverta ja halusin tietää, mihin esivanhempani olivat uskoneet.

Lähdin etsimään tietoa islamista ja se, mitä löysin, oli jotain kaunista.
Se oli niin kaukana siitä, mitä kaikki nettihörhöt vakuuttelivat islamin olevan. Se oli niin kaukana vihasta ja väkivallasta. Kun sain tietää, mikä on hijab, häkellyin siitä naisen arvostuksesta, jonka siinä heti näin.

Minulla oli kuitenkin paljon väärinkäsityksiä: en esimerkiksi erottanut poikien ympärileikkausta kastraatiosta. Ahdistuin ja päätin unohtaa koko islamin, mikä osoittautui mahdottomaksi. Ja pian mieleeni hiipi suorastaan tyrmistyttävä ajatus: mitä jos Jumala onkin olemassa? Nykyään minusta on vähän erikoinen ajatus, että kaikki olennot ja kasvit ja meret olisivat syntyneet ihan sattumalta. Miten maapallokin tietäisi olla juuri sopivalla etäisyydellä auringosta, kun ei sillä ole aivoja?

Aloin kokea vahvemmin, että se arvomaailmaa, jota olin nähnyt ja kuullut - päihteiden ihannointi, itsemurhista ja raiskauksista vitsailu, insestin hyväksyminen, rahan ja ulkonäön palvonta ja sellainen - oli jotenkin viallista ja toimimatonta. Näin, että islam oli jotain parempaa kuin se.

Olin tällöin 9. luokalla ja tunsin olevani onnekas, kun koulutoverit eivät olleet koskaan huolineet minua mukaan viikonlopun reissuilleen.

Samalla kun aloin pohtia uskonkysymyksiä ensimmäistä kertaa tosissani, tunsin parantuvani siitä valtavasta tyhjyydestä ja surusta, jota olin tuntenut vuosia.

Aloin tutkia islamia vakavammin. Erityisesti kaksi asiaa jäivät kummittelemaan mieleeni hellittämättä: Koraanissa ilmoitetut tieteelliset tosiseikat ja - vaikka tämä kuulostaa joidenkin mielestä oudolta - naisten oikeudet. Kun Suomen naiset saivat äänioikeuden sata vuotta sitten, sitä pidettiin radikaalina: mutta Profeetta Muhammad (rauha hänelle) saarnasi sitä barbaarisessa Lähi-idässä 1400 vuotta sitten.

Jostain syystä "radikaalimuslimilla" ei kuitenkaan tarkoiteta sitä. Eikö ole ihmeellistä, miten lukutaidoton karavaanikauppias on saanut päähänsä alkaa julistaa, että naisten tulee voida osallistua politiikkaan, solmia kauppoja, luoda uraa ja omistaa omaisuutta, kun Pohjoismaissakin näistä oikeuksista on alettu puhua vasta 100 tai 50 vuotta sitten? Miten hän onkaan voinut määrätä naisille kaikki mahdolliset avio-oikeudet - jos he haluavat mennä naimisiin? Miten hän on ymmärtänyt haluta vetää elävältä haudatut tytöt miesten jalkojen alta samalle tasolle heidän kanssaan?

On myös aika pysäyttävää vertailla islamin määräyksiä orjuudesta siihen, että USAn Korkein Oikeus julisti 1857, ettei muuan orja voinut haastaa isäntäänsä oikeuteen, koska ei ollut ihminen, vaan omaisuutta.

Ja miten tämä mies on voinut tietää aurinkokunnasta ja ihmisistä niin monia asioita, jotka tiede on selvittänyt modernein keinoin vasta 1900-luvulla? Onko hän vain arvannut yksityiskohdat sikiön kehityksestä, sen, ettei kuu tuota valoa, ettei rauta ole kehittynyt maapallolla, ihmiskehosta löytyy samoja aineita kuin maasta, ihmisissä ja eläimissä on vettä, vuorilla on juuret maan alla? Onko se arvausta, miten maito muodostuu, vain naarasmehiläiset tekevät työtä, vanhusten luut heikentyvät, pilvet ovat painavia ja niin monet muut asiat?

Muhammadin (rauha hänelle) aikana ihmisillä oli monia vääriä käsityksiä maailmasta. Jos hän keksi Koraanin tekstit, miksei niihin ole sekoittunut yhtäkään näistä käsityksistä?

Vai kertoiko joku nämä asiat hänelle - joku, joka on luonut sen kuun ja raudan ja joka ei arvaa asioita väärin?

Nyt lopulta huomasin uskovani Jumalaan, enkeleihin ja Iblikseen ja asteittain se alkoi merkitä minulle enemmän ja halusin oppia tuntemaan Muhammadin, Nooan, Solomonin, Ibrahimin (rauha heille) ja muiden tarinat.

Asiaa suuremmin edes suunnittelematta, aloin harjoittaa islamia ja opetella rukoilemaan, vaikka aluksi pään painaminen lattiaan olikin hyvin vaikeaa, ylpeyden vuoksi.

Olin tehnyt nyt lopullisen päätökseni. Ja tavallaan se ei ollut edes päätös, vaan koin sen tosiasian ymmärtämiseksi ja toteamiseksi:

Ash-hadu an laa ilaaha illallah wa ash-hadu anna Muhammadan rasulullah. Millään muulla ei ole oikeutta tulla palvotuksi kuin Allahilla ja Muhammad on Hänen profeettansa.

Koraanin suomenkielessä tulkinnassa sanotaan: "Maan päällä on tunnusmerkkejä niille, joilla on varmuus; niin myöskin omissa sieluissanne. Ettekö siis näe niitä?"

Minä näin ne vähän yli kaksi vuotta sitten, enkä vaihtaisi osia kenenkään kanssa. Kaikki mainitsemani ylpeyskin on karissut pois, kiitos Jumalan. En koe, että islam olisi koskaan rajoittanut elämääni. Olen tutustunut monenlaisiin maailmankatsomuksiin ja vaikka niissä kaikissa on hyvää, ei mikään ole täydellinen, paitsi islam. Minulle ei riitä, että kannattamani ideologia on jotain siihen suuntaan, mitä ajattelen; sen pitää olla virheetön ja puutteeton. Koraani muuttumattomana säilynyttä Jumalan puhetta. Islamissa on - positiivisella tavalla - uskomattomia juttuja leskistä huolehtimisesta, ystävällisyydestä vanhuksille, lapsille, naapureille ja koko luomakunnalle. Jos islamia noudatettaisiin aina, kaikki eläinsuojelujärjestöjen unelmat ylittyisivät. Minulle islamissa on myös tärkeää, ettei se jätä sijaa millekään henkilöpalvonnalle. Muhammad (rauha hänelle) oli kuolevainen ihminen, joka teki samoja asioita kuin muutkin, ei mikään jumalolento. Islam on ainutlaatuinen puhtauden ja harmonian uskonto, joka on sodassa vain sortoa, rumaa puhetta, korruptiota ja kouluttamattomuutta vastaan.

Yusraa