8. YHTEENVETO JA KURSSILAISTEN VAIKEAT KYSYMYKSET

Tällä kerralla on hyvä käydä läpi kurssilaisten da'wah suunnitelmia ja tarkistaa ovatko he edenneet suunnitelmissaan. Vaikka jokaisen tunnin jälkeen on hyvä ottaa hetki aikaa kurssilaisten kysymyksille, yhteenveto on varmasti hyvä tapa lopettaa kurssi ja käydä pikaisesti läpi opittuja asioita yhdessä. Kurssin aikana voi pyytää heitä kokoamaan kysymyksiä, joita kenties haluaa yhdessä käydä läpi viimeisellä kerralla. Tai vaihtoehtoisesti jättää tämän osion täysin pitämättä ja sisällyttää tämä osio edellisiin tunteihin.

----

Kurssin materiaali on koottu erinäisistä lähteistä sekä osa on materiaalin luovuttajan omaa kirjotusta sekä erään toisen siskon muutamia viisaita sanoja. Suurin osa on kuitenkin peräisin Dr. Amina Bilal Philipsin nettiyliopiston kurssista, Dawah technique course, jonka olen suorittanut. Materiaalia olen kääntänyt tarpeen mukaan ja muokannut sitä Suomeen sopivaksi. Pyydän anteeksi mahdollisia virheitäni, ne ovat joko minulta tai Shaitaanilta. Tämän materiaalin koonnut on antanut luvan jakaa sitä eteenpäin mutta jos joku kuitenkin haluaa lisätä tai muokata materiaalia, hän on pyytänyt, että siitä ilmotettaisiin hänelle sähköpostitse. Välitämme ilmoitukset materiaalin koonneelle: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.