Raisa Salminen (33v.) vaihtoi ateismin islamiin

”Se toi turvallisuuden tunteen. En osaa selittää sitä paremmin. Koen, että islam on totta."

"Me muslimit sanomme, että islamiin palataan eikä käännytä. Uskomme, että kaikki ovat syntyneet muslimeiksi, koska Allah on luonut meidät. Jossain vaiheessa elämää voi harhautua. Sitten palataan oikealle tielle.

Erosin 17-vuotiaana luterilaisesta kirkosta. Olin ateisti tai agnostikko, jotain siltä väliltä. Sitten tutustuin afganistanilaisiin naapureihini, jotka olivat muslimeita. Heiltä sain kysellä kaikkea, mitä halusin tietää islamista.

Rupesin miettimään, että naapureillani on jotain, mitä minulta puuttuu. Kun näin heidät rukoilemassa, tuntui, että tässä on jotain, mitä minulla ei ole. Ensin taistelin sitä vastaan, koska olin ollut niin kauan ateisti. Ajatus kypsyi hiljalleen. Siinä kesti 5-6 vuotta. Sitten tein päätöksen.

Kun tunnustautuu muslimiksi virallisesti, tehdään shahada, uskontunnustus. Jotkut menevät moskeijaan ja sanovat shahadan imaamille. Minä tein sen vain itseni kanssa. En tarvinnut muita ihmisiä todistamaan, koska Allah näkee ja kuulee kaiken.

"Minusta tuntui, että palapeli oli koottu."

 

Sitä ennen olin jo esimerkiksi kokeillut huivia päähäni, koska pidin siitä. Minulta kyseltiin, joko olen tehnyt uskontunnustuksen. Sanoin, että en vielä, koska kuvittelin että minun pitäisi ensin tietää kaikki islamista. Sitten eräs ystäväni sanoi, että mitä jos kuolet tänä yönä etkä ole sanonut shahadaa? Se oli semmoinen ahaa-elämys.

Shahadan tehtyäni minusta tuntui, että palapeli oli koottu. Oli kotoisa olo. Ihmettelin, miksi olin venyttänyt sitä niin pitkään.”

 Muutokset eivät tunnu raskailta

”Olen naimisissa muslimimiehen kanssa. Tapasimme ennen kuin palasin islamiin. Hän ei ollut syy palaamiseeni, vaan tavallaan piste i:n päälle. Tapaamisemme oli aika lailla rakkautta ensi silmäyksellä. En vaihtanut sukunimeäni avioliiton myötä, koska se on kristillinen tapa. Islamissa on tärkeää tietää, kenen isän tytär on.

Muslimina elämääni kuuluu tiettyjä velvollisuuksia. Rukoilen viisi kertaa päivässä. Luen Koraania. Jossain vaiheessa alan opetella arabiaa. Paastoan 30 päivää joka vuosi.

Muslimit antavat määrätyn osuuden tuloistaan almuina köyhille. Minulla on tietyt hyväntekeväisyysjärjestöt, joille annan rahaa. Myös moskeijan kautta voi lahjoittaa. Jos näkee kadulla jonkun joka näyttää olevan avun tarpeessa, tai jos ystävällä ei ole rahaa, voi auttaa heitä.

Käytän huivia aina kun astun ulos kotiovesta. Omaan perheeseen kuulumattomien miesten seurassa on parempi peittää itsensä, etteivät muodot ja kauneus näy.

Islamiin palaaminen ei kuitenkaan tarkoita, että heti ensimmäiseksi pitäisi kietoutua kaapuihin. Monella menee muutama vuosikin siihen, että tuntee olonsa mukavaksi huivin kanssa.

Olin ennen vanhaan kova kiroilemaan, mutta nyt se on jäänyt. En myöskään syö enää sianlihaa enkä juo alkoholia. Ihmiset kyselevät, harmittaako se. Vastaan, että ei todellakaan. On tullut juhlittua ihan tarpeeksi oman elämän aikana!

 

"Kukaan ei ole toista ihmistä parempi."

 

Ei kaikki tämä tunnu raskaalta. Sehän kuuluu islamiin! Toki välillä alkaa laiskottaa, kun esimerkiksi kesäaikaan ensimmäinen rukous on jo kolmelta aamulla. Silloin tuntuu, että voi että mua väsyttää. Mutta se ei ole ylitsepääsemättömän raskasta. Sitä paitsi aamurukouksen jälkeen saa mennä takaisin nukkumaan.

Kaiken sen tilalle, mistä on joutunut luopumaan, on tullut paljon enemmän, kuten ihan uusi ystäväpiiri. Kun menen moskeijaan, siellä on naisia maailman joka kolkasta. Mutta moskeijassa olemme kuin samaa kansaa ja perhettä. Se tuntuu hienolta.

Koen muuttuneeni sisäisesti, täysin. Sellainen negatiivisuus on jäänyt pois. Ennen sitä saattoi olla tosi pessimistinen joistain asioista. Nyt olen paljon positiivisempi muita ihmisiä ja ylipäänsä elämää kohtaan.”

Tasa-arvon ja rauhan uskonto

”Islamissa kaikki ovat tasa-arvoisia. Kukaan ei ole toista ihmistä parempi. Meillä ei palvota ihmisiä: esimerkiksi Jeesus ei ole Jumalan poika vaan profeetta. Ainoa, joka voi armahtaa ja päästää meidät taivaaseen, on Allah.

Toisin kuin moni luulee, islam on rauhan uskonto. Pitää olla ystävällinen naapureille, ystäville ja sukulaisille, kunnioittaa vanhempiaan. Miesten ja naisten välillä on myös tasa-arvo.

Olen kuullut, että joillakin muslimeilla on ollut huonoja kokemuksia ihmisten suhtautumisesta, jopa fyysistä päällekäymistä. Minuakin on mulkaistu pari kertaa pahasti. Ihmiset tuijottavat, mutta ei se haittaa. Olen päässyt helpolla. Varmaan myös oma asenne vaikuttaa: jos ihmiset tulevat kysymään jotain, yritän vastata positiivisesti. Toivon saavani siten muutettua ihmisten negatiivisia asenteita. Aina se ei tietenkään auta, vaan joku voi silti olla ilkeä.

Tuntuu ikävältä, että islamiin liitetään negatiivisia uskomuksia. Kerran minulle sanottiin bussipysäkillä, että älä nyt vaan räjäytä meitä. Mutta eiväthän itsemurhapommitukset kuulu islaminuskoon! Itsemurha on suuri synti. Meillä ei ole oikeutta tappaa itseämme eikä ketään muutakaan. Allah on ainoa, jolla on oikeus tuomita.

Totta kai jokaisesta kirjasta, vaikka sitten Koraanista, voi löytää tekosyitä tappamiselle, jos irrottaa sanat asiayhteydestään. Luulen, että itsemurhapommittajiksi värvätään useimmiten tyytymättömiä nuoria miehiä, joilla ei ole positiivista tulevaisuudenkuvaa. On surullista, että kaikki muslimit leimataan sellaisten takia. Ne, jotka tekevät terrori-iskuja islamin nimissä, tekevät väärin. Kunnon muslimi tietää sen.”

Lähde: Oikealle tielle palannut, Tutka, Helmikuu 2012